Johanin vanhemmat

Hänen isänsä oli itsellinen, nimeltään myöskin Johan Arvidsson ja äiti oli Eva Sophia Kalenius (tai Calenius, joskus kirjoitettu vahingossa myös muotoon Kanelius).

"Laukaan Jussi" eli Johan Arvidsson vanhempi

Johan vanhempi on syntynyt 24.2.1817 Rautalammin läntisessä naapurikunnassa Laukaassa, kirkonkylän Pellosniemen talossa (karttasivulla numero 2).

Johanin synty 1817

Laukaan kirkonkirjoista löytyy tieto, että ainakin osa perheestä muutti Rautalammille.

Johan vanhempi on muuttanut Rautalammille viimeistään 1840, jolloin hänestä on ensimmäinen tieto Rautalammin rippikirjoissa. Valitettavasti Laukaasta ja Rautalammilta ei ole tallella tuon ajan muuttaneiden luetteloa, josta tarkempi muuttoaika kävisi selville.

Hän on päässyt ehtoolliselle jostain syystä käymättä katekismuksen kuulusteluissa, mikä käy ilmi tuosta rippikirjasta.

Kuitenkin hän osasi kirjoittaa kohtuullisen hyvin, mikä ilmenee hänen vuonna 1852 Adam Kaleniukselta saamasta Uudesta testamentista. Adam Kalenius on hänen vaimonsa Eva Sophian veli, joka asui tuolloin Rautalammin Vesterilän Heimolassa lähellä Kerkonkoskea.

Johanin kirjoittaa

Myöhemmin tuon kirjan nimiölehdille tekivät lisämerkintöjä hänen poikansa Johan ja nuorin tytär Edla, kuten kuvasta voi huomata. On hyvin tyypillistä, että kirjat siirtyivät perintönä polvelta toisella ja uusi omistaja merkitsi sisäkanteen tai nimiölehdelle omistuksensa.

Kun Arvidssonien sukujuuria selvitettäessä oli jo käynyt ilmi, että vanhempi Johan oli muuttanut Laukaasta, tälle löytyi yllättäen vahvistus hänelle kuuluneesta toisesta vuoden 1851 Uudesta testamentista. Hän oli kirjoittanut sen nimiösivulle ilmeisesti vuonna 1879 vuosi ennen kuolemaansa mm. "Johannes Arvitson Rauta lampi Kosken Kunta laukaan jussi 1879".

Laukaan Jussi

Sen mukaan häntä on varmaan kutsuttu Rautalammilla "Laukaan Jussiksi". Se olisi hyvin ymmärrettävää, jos hän oli muuttanut nuorena miehenä Laukaasta. Kirjan takakannessa on lisää hänen varmaankin viimeisiä kirjoituksiaan. Ehkä hänellä ei tuolloin ollut juuri muuta paperia, johon voisi kirjoittaa.

Laukaan Jussi

Johan vanhempi kuoli 8.3.1880, mikä käy ilmi vuosien 1872-1881 rippikirjasta.

Nimen Arvidsson tausta selviää: Laukaan Jussin vanhemmat

Johan Arvidsson vanhemman isä oli laukaalainen Arvid Michelsson (syntynyt 13.1.1785) ja äiti laukaalainen Lucina Marcisdotter (s. 2.8.1789). Kun Johan vanhempi muutti joskus 1830-luvun lopulla Laukaasta Rautalammille, hänellä oli länsisuomalaisittainen isännimi Arvidsson mutta luultavasti ei sukunimeä. Rautalammilla oli puolestaan käytössä itäsuomalainen sukunimikäytäntö, jonka mukaan sukunimi on pysyvä. Näin alkuperäinen isännimi Arvidsson muuttui Rautalammilla sukunimeksi.

Arvid ja Lucina oli vihitty 7.2.1813. Kotipaikaksi on merkityt Laukaan kirkonkylän Pellosniemessä Ritolahden torppa ja äidin saman kylän Mikkolan torppa (karttasivulla numero 2). Alla olevassa kuvassa Arvidin ja Lucina vihkitieto on alimmilla riveillä.

Arvid Michelsson

Heillä oli kuusi lasta, ennen avioliittoa syntynyt Anna Christina (s. 14.6.1812, syntymätodistuksessa lukeekin "otidigt sängelag") sekä avioliiton aikana syntyneet Maria (s. 22.9.1814), Johan 24.2.1817, Ebba (He)lena (s. 29.7.1819), Adolph (s. 6.1.1823) ja Lovisa (s. 11.12.1827). Muiden kuin Johanin myöhemmistä vaiheista ei ole juuri tietoa.

Arvid Michelsson

Arvid Michelsson on syntynyt 13.1.1785 Laukaan kirkonkylässä.

Arvid Michelsson

Hänen vanhempansa ovat Michel Olofsson ja Helena Arvidsdotter (kirjoitettu Arvedsdotter) on vihitty 28.1.1781 ja heillä oli Arvidin ohelle seitsemän muuta lasta: Johan (s. 27.10.1781), Eva Christina (s. 21.12.1787), Aaron (s. 15.2.1790), Maria Elisabeth (s. 9.3.1792), Lovisa (s. 26.10.1794), Ebba Helena (s. 30.7.1797) ja Gabriel (s. 4.12.1799).

Michel Olofssonin vanhemmat ovat vihkiluettelon mukaan Olof Johansson ja Maria Mathsdotter ja Helena Arvidsdotterin vanhemmat Arvid Mattss. ja Maria Johansdr. Vihkiluettelosta näkee hyvin, miten vaikealukuiseksi 1700-alkupuolen tiedot alkavat usein käydä.

Michel ja Helena

Mutta Laukaan kirkonkirjoissa ei päästä Michel Olafssonin vanhempia pidemmälle eikä Michelin syntymäpaikka tai -aika käy ilmi. Vanhempiakaan ei voi yhdistää kirkonkirjoissa kehenkään laukaalaiseen. Ehkä he olivat tulleet jostain muusta pitäjästä.

Helena Arvidsdotter

Sen sijaan Helena Arvidsdotterin alkuperä näyttää selvältä. Hän syntyi 3.6.1757 ja vanhemmat olivat Arvid Flychtman ja Maria Johansdotter Jokiniemen torpasta (kirkonkylän pohjoisosassa).

Helena Arvidsdotter

Arvid Flychtmanilla ja Maria Johansdotterilla oli kaikkiaan kymmenen lasta: Helenan ohella Elisabeth (s. 5.6.1754), Anna (s. 18.1.1756), Mathias (s. 30.12.1759), Arvid (s. 30.7.1762), Carin (s. 8.6.1764), Henric (s. 27.4.1768), Sophia (s. 21.5.1769) ja Aron (s. 10.12.1770).

Laukaan rippikirjan hieman epävarman tiedon valossa Arvid Flyckmanin isä voisi olla Laukaan lukkarilassa asunut Matts Flyckman. Tiedot ovat hieman epävarmoja, koska useimpien esiintyvien ihmisten syntymäajat eivät käy ilmi.

Matts Flyckman

Mauri Nieminen kertoo viestissään Keski-Suomen sukujen keskustelupalstalla, että kyse on Laukaan pitäjän räätälistä Matias Flyktmanista (s. n. 1685, k. 1782). Hänen tarkka kuolinpäivänsä 12.5.1782 käy ilmi Laukaan kirkonkirjoista.

Laukaan nyt käytettävissä olevissa kirkonkirjoissa syntyneiden tiedot alkavat vuodesta 1737. Niissä on mainittu Mat(t)s Flychtmanilla ja Anna Elisabeth Argilanderilla olevan kolme lasta: Henric (s. 17.1.1739), Helena (s. 30.8.1745) ja Israel (s. 1.4.1748). Mikäli Arvid kuuluu perheeseen, hän on syntynyt ennen vuotta 1737. Tämänhän olisi toki edellytys, jotta hän voisi olla oikeasti vuosina 1754-1770 syntyneiden lasten isä.

Keski-Suomen Argillanderit ry:n nettisivulta käy ilmi mielenkiintoinen tieto: Israel Argillanderilla ja hänen vaimollaan Sofialla oli mitä ilmeisimmin neljä lasta, jotaka saavuttivat aikuisiän: Erik Argillander, Anna Elisabet Argillander, Helena Sofia Argillander ja korpraali Israel Argillander. Myöhemmin mainitaan vielä: Anna Elisabet Argillander mainitaan [6] ripillä käyneenä 26.3.1728 Saarijärven Rantalassa ja sitten 26.5.1729 Laukaan rippikirjassa nro 21 Mämmenniemellä Juho Kauton talossa räätäli Matti Flyktmanin (Matts Flychtman) vaimona. 1730 hän muutti miehensä kanssa Kuusveden Leinolan Mattilaan. Hän kuoli 82 vuoden iässä 16.11.1788. Lähes samat tiedot ovat myös Genos-lehden numerossa 66 vuonna 1995.

Näyttää mitä ilmeisimmältä, että kyse on juuri Arvid Flyckmanin vanhemmista, vaikka Laukaan käytössä olevat kirkonkirjat eivät anna täyttä varmistusta tiedoille. Kannattaa kuitenkin mainita tässä tuossa Argillanderien sukuseuran nettisivuilla ja Genoksessa olevat perustiedot Anna Elisabet Argillanderin alkuperästä: Isä oli furiiri (alimajoittaja; eräs vähäisempi upseerin arvo) Israel Israelinpoika Argillander (syntyi noin 1675) ja hänen vaimonsa oli ilmeisimmin Sofia Moras (kuoli 5.1.1761). Heillä oli mitä ilmeisimmin neljä lasta, jotka saavuttivat aikuisiän: Erik Argillander, Anna Elisabet Argillander, Helena Sofia Argillander ja korpraali Israel Argillander. Israel Israelinpoika Argillanderin isä oli luonnollisesti myös etunimeltään Israel, koko nimeltään Israel Erici Argillander (k. 1691), joka oli Saarijärven ensimmäinen vakinainen kappalainen vuosina 1653 – 1682 ja josta tuli myöhemmin Saarijärven kirkkoherra. Hänen äitinsä oli Brita, joka oli Israel Erici Argillanderin toinen vaimo.

Maria Johansdotterin alkuperästäkin näyttää löytyvän paljon lisätietoa Ritva Puuran sukututkimussivuilta. Siellä kerrotaan Maria Johansdotterin kuolleen 50-vuotiaana 6.1.1780 Laukaassa Jokiniemen torpassa. Ritva Puuran sivuilta löytyvät nämä tiedot hänen sukutaustastaan: Maria Johansdotterin isä on Yrjänä (Jöran) Joosepinpoika Puura (syntynyt n. 1660 Laukaan Oravasaaressa) ja äiti Lisa Matintytär tai Johanintytär. Isänisä on Yrjänä Joosepinpoika Puura (syntynyt n. 1660 ja kuollut n. 1710), jolla oli ensimmäisen puolisona Maria Johanintytär ja toisena Kaisa. Yrjänä Joosepinpojan isä oli Jooseppi Yrjänänpoika Puura (syntynyt n. 1635, kuollut 1678 Laukaa) ja äiti Kerttu (kuollut 1691 Laukaassa). Kaikki tässä mainitut Puurat ovat kotoisin Laukaasta Oravasaaren Puuran talosta. Jooseppi Yrjänänpojan vanhemmat ovat Yrjänä Jaakonpoika Puura (syntynyt n. 1600 Hauhon Hahkialassa) ja Birgitta Tuomaantytär (kuollut 1637 Oravasaaressa). Yrjänän isä on Jaakko Eerikinpoika Puura, jonka isä on Eerikki Eerikinpoika Puura (syntynyt n. vuosikymmenellä 1520 Hauhon Hahkialan kylässä; kuollut v. 1580 jälkeen Oravasaaressa), jonka isä on Eerikki Puura Hauhon Hahkialan kylästä.

Arvid Flyckmanin ja Maria Johansdotterin sukujuurissa päästäänkin poikkeuksellisen pitkälle.

Lucina Stinasdotter

Johan Arvidsson vanhemman äiti Lucina Stinasdotter on syntynyt Laukaassa Rössin torpassa (noin neljä kilomertriä Laukaan kirkolta länteen Kuusveden länsirannalla, karttasivulla numero 3) 2.8.1789 aviottomana lapsena. Hänen vanhempansa ovat kirkonkirjojen mukaan Marcus Marcis. Leinonen (Leinoin) ja Christina Mattsdotter.

Lucina Stinasdotter

Lucinan vanhempien sukutaustasta ei ole varmaa tietoa, koska heihin ei voi yhdistää yksiselitteisesti ketään kirkonkirjoissa esiintyvää. Laukaan 1700-luvun kirkonkirjat ovat melko ylimalkaisia ja vaikeasti luettavia. Marja-Liisa Adamsson kertoi ystävällisesti sähköpostilla, että Lucinan isä saattaa hyvin olla Laukaan Kuusveden Mattilassa 20.6.1765 syntynyt Marcus Marcusson Leinonen, joka myöhemmin meni naimisiin 22.7.1792 Valborg Johansdotterin kanssa ja jotka saivat sitten kolme yhteistä lasta (Elisabeth s. 26.5.1792, Johannes s. 13.3.1797 ja Cristina s. 11.1.1799). Näyttäisi siltä, että Marcus Leinonen on hyvin todennäköisesti aviottomana syntyneen Lucinan isä. Muita sopivia Markus Markuksenpoikia ei löydy Niemelän tietämiltä. Ehkä käräjien isyystuomioista löytyy asiaan lisävalaistusta suuntaan tai toiseen.

Marcus Marcussonin isä on Marcus Johansson Leinonen (syntynyt 1727 ja kuollut 12.2.1800 Laukaassa) ja äiti Brita Tuomaantytär (Thomasdotter) Puranen (syntynyt 1727 ja kuollut 13.3.1771 Laukaassa). Marcus Johanssonin isä on ilmeisesti vähän epäselvän rippikirjatiedon valossa Johan Marcusson ja äiti Carin. Näistä Mauri Nieminen antoi sähköpostiviestissä lisätietoja: isä on Johan Markuksenpoika Leinonen (s. 1698 Laukaa Leinola Mattila) ja äiti on Kaarina Juhontytär Liimatainen (s. 26.10.1703 Rautalampi Havusalmi, k. 8.2.1775 Laukaa Leinola Mattila). Johan on kuollut HisKin mukaan 19.10.1761 Laukaan Leinolan Mattilassa 63-vuotiaana. Mauri Niemisen tiesi myös Brita Tuomaantyttären äidin Kristiina Tuomaantyttären (s. 1709 Laukaa Pärnäsaari, k. 30.4.1769 Laukaan Puralassa) ja isän Tuomas Juhonpoika Purasen (k. 1762 Laukaa Purala). Heillä on HisKin mukaan ainakin seuraavat muut lapset: Johannes (s. n. 1734, k. 30.4.1743), Elisabeth (s. 16.8.1737, k. 22.4.1742), Christina (s. 14.4.1740, k. 18.8.1742), Maria (s. 1.4.1744), Agneta (s. 17.6.1746, k. 8.7.1747) ja Christina (s. 13.11.1749, k. ). Osa Britan ja Johanneksen välisistä lapsista saattaa puuttua, koska Laukaan kirkonkirjojen tiedot alkavat vuodesta 1737. Tuomas Juhonpojan vanhemmat ovat rippikirjan valossa Johan Hindriksson Puranen ja Carin (isän nimi ja syntyperä ei tiedossa), myöskin Laukaan Puralasta. Johan on saattanut kuolla 1740-luvun puolessa välissä, kun häntä ei näy enää vuoden 1744 rippikirjassa ja Carin on saattanut kuolla noin vuonna 1750, kun häntä ei näy enää vuoden 1751 rippikirjassa.

Rautalammin kirkonkirjojen Kaarina Juhontytär Liimataisen syntymätiedosta (siis 26.10.1703) löytyvät myös hänen vanhempansa: isä on Juho Heikinpoika (Johan Hindersson) Liimatainen ja äiti Venla Laurintytär Pääkkönen (Wendela Larsdr Päckötär), joilla oli HisKin tietojen valossa lisäksi lapset Henrich (s. 23.1.1701), Haans (s. 10.3.1706), Susan (s. 13.1.1713), Lars (s. 22.6.1715), Lisa (s. 22.6.1718) ja Helga (s. 19.8.1722). Kaarina Liimataisen sisko Susan löytyy Johan Arvissonin äidinpuoleisissa sukulaisissa toisaalla näillä sivuilla. Hiskistä löytyy vieläpä Venlan vanhemmat: Rautalammin Kynsivedeltä isä Pekka Pääkkönen, äiti Anna Markuksentytär sekä siskot Maria ja Kerttu.

Juho Liimataisen esipolvet selviävät varsin pitkälle Tommy Pohjasen sukuselvityksien avulla: Hänen vanhempansa olivat Heikki Liimatainen (Henrich, s. 1671, k. 4.6.1738 Rautalammella) ja Susanna Toikkanen (s. 1670, k. 1726 Rautalammella). Jälkimmäisen vanhemmat olivat Olli (Oloff) Toikkanen (s. 1638, k. 9.5.1704) ja Liisa Kontio (ei muut tietoa). Ollin vanhemmat olivat Erasmus Toikkanen (s. 1604, k. 1668 Rautalammella) ja Elisabeth (s. 1608, k. 1668), jonka isän nimi Tahvo (Staffan) vielä tiedetään. Erasmuksen vanhemmat olivat Jöns Toikkanen (s. n. 1578-1590, k. 1638) ja Maria Vesterinen (s. n. 1582-1590, k. 1638), jonka vanhemmat olivat Lars Vesterinen (s. n. 1570-1580, k. 1634 Rautalammella) ja vain sukunimeltä tunnettu äiti Raatikainen, josta tiedetään vielä isä Heikki (Henric) Raatikainen (s. n. 1535-1540). Lars Vesterisen vanhemmat olivat Pekka (Pehr) Vesterinen (s. n. 1550-1556 Uudellakirkolla, k. n. 1633-1634 Rautalammella) ja Inga Huuskonen (s. n. 1550 Jämsässä). Vielä on tiedossa Ingan isä Pehr Huusko ja Pekan vanhemmat Olli (Oluff) Vesterinen (s. 1526 Karjalan Kannaksella) ja hänen vaimonsa sukunimeltään Korhonen (isä Pekka (Pehr) Korhonen) sekä Ollin isä Matti (Matts) Vesterinen (s. 1500, k. 1568 Kanneljärvi), jonka isä oli nimeltään Vesteri (s. n. 1470).

Heikki Liimataisen vanhemmat olivat Heikki Liimatainen (s. 1636 Saarijärvellä, k. 1697 Rautalammella) ja Marketta Kirjavainen (s. 1637, k. 1709 Rautalammella), josta tiedetään vain isä Heikki Kirjavainen. Isä-Heikin vanhemmat olivat Markus Liimatainen (s. n. 1600-1610 Saarijärvellä, k. 1653) ja Kerttu (Gertrud, s. 1610, ei muuta tietoa). Markuksen vanhemmat olivat Pekka Liimatainen (Pehr, s. n. 1575-1580 ja k. 1640 Saarijärvellä) ja Anna (s. 1580, isä Niilo). Pekan isä on vielä tiedossa: Pekka (Pehr, s. 1520-1540 k. n. 1600-1605 tullut Säämingistä Saarijärvelle, isän nimi ollut myös Pekka (Pehr)).

Lucinan äidistä Christina Mattsdotterista ei löytynyt helpolla varmaa tietoa. Laukaasta löytyy HisKin avulla lähes kymmenen ikänsä puolesta varteenotettavaa tuon nimistä naista. Tärkeä vihje oikeasta äiti-Christinasta löytyy Laukaan vuosien 1794-1811 rippikirjasta Leinolan talon tiedoista:

Leinola

Siinä on allekkain Christina Mattsd:r ja Lucina Christinasd:r. Syntymäajat on merkitty valitettavan epäselvästi - kuten useat muutkin Laukaan tuon ajan kirkonkirjojen merkinnät: Christinan syntymävuosi näyttää ennemmin 1764:ltä kuin oikealta 1769:ltä ja Lucinan 1723:lta kuin oikealta 1789. Christinan riviltä käy ilmi myös, että hän kuoli 16.8.1808. Kirkonkirjoissa on vastaava tieto, kuolinsyy on influessa ja iäksi mainitaan 39 vuotta, joten syntymävuosi on hyvin tarkkaan juuri tuo 1769. Tuskin nuo nimet voivat tarkoittaa ketään muuta kuin etsimäämme äitiä ja tytärtä. Cristinan oikea syntymäaika varmistuu, kun tiedämme, että hänen nimen yläpuolella on hänen miehensä Bertil Henricsson (s. 1771), jonka kanssa he menivät naimisiin 24.6.1799. Vihkitiedossa on mainittu Christinan kohdalla "m.dejan" eli aviottoman lapsen äiti - tässä tapauksessa avioton lapsi olisi siis Lucina. Bertil ja Christiina saivat yhdessä vielä kolme lasta: Matthias (s. 19.3.1800), Anna (s. 18.9.1802) ja Henric (s. 19.7.1805). Valitattavasti Suomen sodan aikainen influessa-aalto vei Christinan ennenaikaiseen haudanlepoon. Kirkonkirjojen vihkitiedoissa on mainittu myös morsiusparin vanhemmat: Bertil-sulhasen isä on Henric Henricsson ja äiti Maria Kelhoin, morsiamen isä Matts Andersson ja äiti Anna Mattsdotter.

Kaiken tämän valossa näyttää käytännössä varmalta, että Lucinan äiti Christina Mattsdotter on 3.3.1769 syntynyt tyttö, jonka vanhemmat ovat Matts Henriksson Moisio ja Anna Mattsdotter Hytönen, molemmat Laukaan Kynsiveden kylän Paanalasta. He ovat menneet naimisiin 3.12.1758. Miehen isä on kirkonkirjojen vihkitietojen mukaan Mats Moisio ja äiti Anna Häkkinen (Häckin) sekä morsimen vanhemmat Mats Hytönen (Hytöin) ja Maria Erichsdotter. Lucinan ja Bertilin vihkitiedossa on Christina-morsiamen isällä Mats Moisiolla väärä isännimi Andersson, koska Mats Moision ja Anna Häkkisen lasten syntymätiedoissa on johdonmukaisesti isännimenä Mattson: Ester (s. 3.12.1758), Anna (s. 10.12.1760), Michael (s. 17.1.1763, k. 28.2.1763), Catharina (s. 3.1.1764, k. 25.4.1810), Adam (s. 28.2.1763, k. 8.1.1768) ja kuopuksena meille tuttu Christina (s. 3.12.1758). Tyttäret näistä löytyvät vuosien 1776-1793 rippikirjoista, molemmat pojathan kuolivat lapsina. Perheen tiedot löytyvät melko hyvin Laukaan ensimmäisestä lastenkirjastakin. Myös Pekka Rossin nettisivuilla esittämät sukutiedot auttavat Christinan alkuperän selvittelyssä.

Christinan isä Matts Mattson Moisio on syntynyt noin 1727 ja kuoli 9.11.1769 Paanalassa 42-vuotiaana kuumetautiin. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Agneta Mattson Peura. Heidät on vihitty (s. 20.10.1751; Mats on mainittu reservin sotilaaksi) ja he saivat kaksi lasta: Mathias (s. 3.12.1758) ja Lars (s. 3.12.1758, k. 21.3.1757). Mathias eli Mats näkyykin mm. rippikirjoissa sisarpuoltensa vieressä. Agneta kuoli 11.3.1758. Matts Moision isä oli sotilas Matts Larsson Moisio (s. n. 1700, k. 20.5.1765 Laukaan Moisiolla) ja äiti Anna Johansdotter Häkkinen (s. n. 1684 Laukaassa, k. 6.12.1754 Laukaan Paanalassa), kuten edellä on jo mainittu. Pekka Rossin sukukaavioista selviävät myös Mats Larsson Moision vanhemmat: Lars Mikaelsson Moisio (s. n. 1672, k. 7.9.1742 Laukaan Moisiolla) ja Valborg Johansdotter (s. n. 1682, k. 15.8.1742 myös Moisiolla) sekä Anna Häkkisen vanhemmat Johan Häkkinen ‎ja Maria Kuitunen (heistä ei tarkempaa tietoa)‎. Sieltä löytyvät myös Lars Moision vanhemmat Michael Påhlsson Moisio ja Agneta Johansdotter sekä Valborg Johansdotterin vanhemmat Johan Matsson ja Christina Henriksdotter ‎(heistä kenestäkään ei tarkempaa tietoa)‎.

Christinan äiti Anna Mattsdotter Hytönen syntyi 8.4.1741 Rautalammilla ja k. 29.5.1791 Laukaan Paanalassa. Hänen vanhempansa olivat syntymätiedon mukaan Matts Thomasson Hytönen Rautalammen Kärkkäiskylästä (s. keväällä 1702, k. 11.3.1787 Paanalassa) ja Maria Erichsdotter Reinikainen (s. 5.5.1699 Rautalammella, k. 2.1.1766 Paanalassa). Lucina Christinadotterin syntymätiedoissa mainitaan miespuolisena kummina Matts Thomasson Hytönen, joka voi olla hyvinkin tässä mainittu Lucinan äidinisä, joka oli tuolloin vielä elossa, joskin jo noin 87-vuotias. Mattsilla ja Marialla oli Anna-kuopuksen ohella kuusi muuta lasta: Samuel (s. 14.6.1725), Zacharias (s. 21.2.1729), Johan (s. 7.3.1731), Maria (s. 12.2.1733), Mattias (s. 9.12.1734) ja toinen Maria (s. 30.11.1737). Mattsin vanhemmat ovat syntymätietojen mukaan Tuomas Hytönen ja Anna Pehrsdotter Sorri, joilla oli seitsemän muuta lasta: Carin (s. 17.6.1700), Sophia (s. 2.5.1704), Marcus (s. 25.10.1706), Walborg (s. 31.12.1708), Carin (s. 31.12.1708), Helga (s. 7.8.1711) ja Judith (s. 14.12.1715).